• Hilla

Tarot

Rakas ystävä,

oletko sinä joskus saanut tarot-tulkinnan? Mitä aihetta se käsitteli? Minä sain viime viikolla tutustua lempeän leikkisään Tarot-Tuulaksikin kutsuttuun Tuula Huhtalaan, joka on kokenut tarot-tulkitsija. Mystistä kohtaamisessamme on se, että Tuula on tutustunut tarotien maailmaan samana vuonna, kun minä synnyin eli vuonna 1986. Lisäksi Tuula tulkitsee juuri samoilla tarot-korteilla, jotka minä sain pari vuotta sitten lahjaksi. Tällä kohtaamisellamme täytyy olla jokin suurempi yhteys.


Haastattelin Tuulaa Keskiviikkokahveilla, jotka muuttuivat aikataulusyistä Torstaikahveiksi. Haastattelu toteutettiin Facebook-livelähetyksenä ja Tuula teki tarot-tulkintoja suorassa lähetyksessä kahdelle eri ihmiselle. Myös minä sain oman tulkintani, mutta siitä kerron tämän blogin myöhemmässä vaiheessa.


Video: Keskiviikkokahvit - Tarot (löytyy Minä Olen -messujen YouTube-kanavalta)


Tarotien historia


Mitä tarotit sitten oikein ovat ja miksi ne ovat ylipäätään olemassa? Koska en osaa itse sitä paremmin sanoa, niin otin suoran lainauksen Unio Mystican sivuilta ja se kuuluu näin:


"Tarotkortit ovat ikivanha viisauden lähde, jossa on kuvattuna elämän koko kirjo ja ihmisen elämänkaari arkkityyppisinä hahmoina, kuvina ja tapahtumina. Tarotkorttien kuvat ja symbolit kuvastavat kollektiivista, kaikille ihmisille yhteistä elämänviisautta, tietoa elämän syvemmistä kysymyksistä. Tuo tieto ja viisaus on meissä jokaisessa, mutta se uinuu usein alitajuntamme tasolla. Tarotkorttien tehtävä on tuoda alitajuinen viisaus tietoisuuteemme ja auttaa meitä tiedostamaan sisäisiä voimavarojamme ja energiaamme.


Tarotkorttien alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Useiden asiantuntijoiden mukaan tarotkorttien juuret näyttäisivät kuitenkin juontavan tuhansien vuosien taakse, muinaiseen Egyptiin. Tarotkorttien ja muinaisen egyptiläisen mystiikan välillä on löydetty paljon yhtäläisyyksiä. Lännessä tarotkortteja käytettiin ensimmäisen kerran tiettävästi keskiajalla. Italiassa käytettiin 1500-luvulla 78-korttista "tarocchi"-pakkaa. Nykyään on olemassa tuhansia erilaisia tarotpakkoja, joista useimmissa on edelleen 78 korttia, ja korttien merkitys on suurin piirtein sama. Kuvitus voi kuitenkin poiketa suurestikin eri pakkojen kesken kuvastaen tarotpakan maalanneen taiteilijan näkemyksiä ja tulkintoja." (Lähde: Unio Mystica)


Kuva: Viva Luna Studios (kuvan kokoa muutettu)


No niin, joko mennään suoraan asiaan? Uskon nimittäin, että sinua kiinnostaa miten tuo tarot-tulkinta käytännössä tapahtuu. Mikäli et sen tarkemmin syventynyt yllä olevaan livehaastatteluun, niin katso vaikka edes uteliaisuuttasi minulle tehty tarot-tulkinta. Vaikka Tuula painotti, että hän ei ennusta mitään, niin silti ainakin itse jään jännityksellä odottamaan kuinka hyvin tulkinta tulevasta pitää paikkaansa. Halusin nimittäin tulkinnan itselleni henkilökohtaiseen aiheeseen, parisuhteeseen. Tuo aihe on yksi suosituimmista aiheista eikä ihme - onhan ihmissuhteet ylipäätään tärkeä asia, mutta varmasti myöskin monimutkainen aihe.


Kerrottakoon, että minulla on takana useampi epäonnistunut yritys parisuhteissa. Ei mennä niihin sen enempää, mutta halusin vain kertoa mikä on taustalla tässä taroteille esitetyssä kysymyksessäni. Siitäkin huolimatta, että olen hyvin itsenäinen ja omillaan pärjäävä nainen, niin yksi suurimmista toiveistani on jo pitkään ollut löytää minulle sopiva, rakastava elämänkumppani. Tätä taustatietoa Tuula ei tiennyt. Koko tulkinnan kysymyksineen näet alla olevalta videolta.


Video: Tarot (löytyy Minä Olen -messujen YouTube-kanavalta)


Kerroin tästä kokemuksestani muutamille ystävilleni. He, jotka ovat itsekin kiinnostuneita aiheesta, olivat todella innoissaan, kun taas he, jotka epäilevät vähän kaikkea henkisyyttä, eivät oikein ottaneet innostustani tosissaan. "Hänhän vain sanoo sinulle sen, mitä sinä haluat kuulla" tai "Kaikillahan on terveyshuolia."


Tulkintaa, ihmiset hyvät, tulkintaa. Tarotit saavat sinut pohtimaan niitä asioita, joita sinun ehkä pitäisikin tarkastella enemmän. Kun terveyskortti heitettiin minulle parisuhdepöytään, tiesin heti mistä on kyse. Miksi minun pitäisi epäillä omia ajatuksiani?


Mutta arvaatteko mitä - myös epäilijät kiinnostuivat aiheesta. Kun jostain ei ole kokemusta, niin uteliaisuus saattaa voittaa epäilyt ja kiinnostus aiheeseen lisääntyy. Kiitos uteliaisuudelle, joka avartaa ihmisten maailmankatsomusta! Jos jo muinaiset egyptiläiset ovat luottaneet tarotien voimaan, miksi et voisi itsekin kokeilla edes kerran?


Mikäli tarot-tulkinnat kiinnostavat ja haluat ottaa yhteyttä juuri Tuulaan, niin nappaa tästä talteen Tuulan yhteystiedot:


Tarot-Tuula

Tuula Huhtala

P. 041 7071 920 (Tulkinnat alkavat taas 1.1.2021)

tuula.huhtala@windowslive.com

Instagram @tarottuula

Facebook @tarot.tuula.huhtala

tarottuula.wordpress.com


Pidä huolta itsestäsi!


Rakkaudella

Hilla

Sisällöntuottaja

Minä Olen -messut

some@minaolen.com

#blogi #keho #mieli #henki #perhe #työ #talous #tarot #tulkinta #tarotkortit #tarottuula

258 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki